4.1.2013

Here I am

Tänään mä tein sen. Tänään mä kirjaudun bloggeriin ensimmäisen kerran sitten 13. huhtikuun. Voin näin taas julistaa blogini avautuneeksi lähes yhdeksän kuukauden totaalisen hiljaiselon jälkeen. Wohoo! Moni varmasti on kiinnostunut kuulemaan minkä vuoksi mua ei ole blogimaailman puolella nähty hetkeen. Näitä syitä on monia ja suurin sekä vaikuttavin niistä taitaa olla tietokoneen puuttuminen..Valitettavaa, mutta totta, ilman tietokonetta on hyvin hankala päästä luomaan tekstejä ja kuvia. Tähän asiaan tuli kuitenkin muutos, kun Joulupukki oli päättänyt tuoda mulle aattona uuden masiinan lahjaksi - ihanaa! Kiittäkäämme siis pukkia. Koneen puuttuminen ei kuitenkaan ollut se ainoa syy miksi bloggailussani on ollut taukoa..Keväällä musta vaan ei yksinkertaisesti tuntunut siltä, että tää olis se ns. "mun juttu". Postailu tuntui pakonomaiselta enkä saanut siitä enää mitään iloa. Siinä vaiheessa päätin vetäytyä hetkeksi pois tästä kaikesta, onhan tämä sentään vain harrastus. En ole edes lukenut muiden blogeja koko tänä aikana. Nyt kun vuosi vaihtui, on hyvä aika aloittaa puhtaalta pöydältä!


Mulle kuuluu tänäpäivänä oikein hyvää. Musta tuntuu, etten ole muuttunut näiden kuukausien aikana muuten kuin hiusväriltä! Sama tyttö siis edelleen kirjoittelee täällä. Käyn koulussa sekä töissä ja nyt pitäisi keksiä vielä jokin harrastus piristämään iltoja! Mikseipä vaikka sitten tämä bloggailu, mutta jollain muullakin tavalla olisi kiva viettää iltoja. Olen harkinnut aloittavani cheerleadingin uudestaan, mutta vielä en kuitenkaan tiedä onko se ihan fiksu idea. Uusia harrastuksia saa siis ehdottaa, otan niitä ilomielin vastaan :)


Blogin ulkoasu tulee luultavasti vielä vähän muuttumaan, mun vaan pitää ensin opetella tän uuden bloggerin käyttö! Hiljaa hyvä tulee. Näin kuitenkin pidemmittä puheitta jätän teidät odottelemaan seuraavaa postausta ja vielä nöyrimmät anteeksipyyntöni tästä epätiedoisuudesta, jota olen aiheuttanut.

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille!

♥ Ninni

12 kommenttia:

Enna kirjoitti...

Järkyttävä toi meidän ekakuva mutta ihana toi toinen!! Haluun noita kuvia :) oot ihana pus <3

Sara kirjoitti...

Oonkin vähän odotellutkin tätä! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Jeee tulit takas!! oon kamalasti oottanu tätä! paras blogi ikinä! valmennatko enäään?

Anonyymi kirjoitti...

valmennatko vielä? ja kuvia sun joukkueesta ois kiva!! sellanen joku cheer postaus!

Ninni kirjoitti...

Enna - hihiii jooo mä voin lähettää sulle niitä, pusipusi <3

Sara - Hehee, oikeestaan mäkin vähän! mut kiva kuulla :)

Anonyymi - Joo, tottakai :) Kiitos paljon! Mä oon ensi kaudella ainoostaan varavalmentaja:)

Anonyymi - En periaatteessa! Tarkotatko viime kauden joukkueesta? :)

Anonyymi kirjoitti...

aiva ihanaa että oot back to business!!!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Joo ois kiva nähä! ja jotain et miten ootte menestyny jne! :)

Anniina kirjoitti...

niin paljon rakkautta <3

Siiri kirjoitti...

Edistystä;DD Hyvä Ninni,ikävä♥

Anonyymi kirjoitti...

jee!

Anonyymi kirjoitti...

aaaaa mikä IHANA yllätys ! tasaisin väliajoin oon käynyt kattelemassa että oisko se ninni jo postaillu mutta vihdoin:) jeee welcome back<3

Ninni kirjoitti...

Anonyymi - hihii mukava kuulla :)

Anonyymi - Joskus oonkin sellasen postauksen tehnyt jo, mutta ehkä uutta tulossa piakkoin ;)

Anniina - ite oot <3

Siiri - Haha sitäpä juurikin! :D

Anonyymi -Jeejee :)

Anonyymi - Ihan mahtavaa, että mulla on tollasia kärsivällisiä lukijoita :) Kiitos paljonn!