30.8.2011

Plääh

Kello kuusi heräsin oikeen virkeenä ihanaan, aurinkoiseen päivään. Kävin lämpimässä suihkussa, meikkasin kaikessa rauhassa, laitoin hiukset ihanille kiharoille, söin hyvän aamiaisen ja lähdin iloisena kouluun. Kaikki oli täydellistä! Okei..kunhan haaveilen täydellisestä aamusta. Todellisuudessa mä heräsin tänään erittäin epävirkeänä kello kuusi johonkin hirveään ääneen, katsoin ikkunasta ulos ja menin takaisin sängyn pohjalle makaamaan..Sateesta pidä mä en.


Sainpa sit itteni kuitenkin ylös vähän yhdeksän jälkeen ja hoidin kaikki aamurutiinit pikapikaan. Lähdettiin Hennin kanssa hoitamaan asuntoasioita ja siitä sitten kouluun yhdeksitoista. Hienosti kolme tuntia myöhässä..:D Mun vatsa kurni koko koulupäivän, koska en ehtinyt aamulla syödä enkä ehtinyt käydä kouluruokailussakaan :( Onneks mua odotti täysi jääkaappi kotona!


Koulusta kotiin ja nukkumaan. Kattelin vähän telkkaria, pänttäsin enkun sanoja ja lähdin valmentamaan. Eli siis mulla on ollut tänään ihan peruspäivä! Ei mitään erikoista paitsi, että sain nyt ihan virallisen luvan muuttoon - jee :) Nyt voisin käydä vielä jääkaapilla, ottaa enkun kirjan kauniiseen käteen ja simahtaa lopulta kirjan päälle. Kauniita unia!


♥ Ninni

29.8.2011

Väliaikatietoja

Musta tuntuu, että nyt on tulossa maailman sekavin postaus, koska tulee tietoja kolmesta päivästä..! Yritän kertoa lyhyesti. Lauantaina heräsin aikaisin töihin palvelemaan asiakkaita. Mulla oli jalassa vaan noi uudet pinkit pökät, joten tein varastotöitä ensimmäisen tunnin, kunnes henkka aukes ja pääsin ostaa itselleni uudet mustat housut. Tismalleen samanlaiset kuin olin ostanut pari viikkoa sitten..:D Mukaan tarttui myös valkoiset rintsikat ja musta vyö, koska mä tajusin, etten mä omista yhtäkään mustaa vyötä!

Vyö 14,95 € / H&M

Töiden jälkeen me käytiin äitin kanssa ruokakaupassa ostamassa illan eväisiin aineksia. Kokkailtiin texmex-juttuja. Välillä on ihan kiva tehdä tosta vähän erilainen versio ja jättää lätty syömättä. Sekoittaa vaan kaikki muut ainekset keskenään, niin syntyy hyvä salaatti!


Lähdin vielä illalla kavereiden kanssa tanssimaan baariin. Mua harmittaa ihan hirveesti, koska mä en ottanut kameraa mukaan :( Toi iso mötikkä on joskus ihan hirveen epäkäytännöllinen, kun painaa niin pirusti. Tekis hirveesti mieli ostaa joku hyvä pokkari, jonka vois ottaa aina baariin mukaan! Ehkä joululahjaks sitten sellanen, koska ens palkka menee sisustusjuttuihin ;)


Eilinen päivä meni nukkuessa. Mä en ymmärrä kuinka mua väsytti niin paljon, mutta mä oikeesti nukuin koko päivän! Ilta myöhään äiti raahas mut kuntosalille pitkästä aikaa ja onneks muuten raahas, koska nyt mä sain siihen intoni takas ja aion ruveta käymään siellä enemmän :)

Tänään mä nukuin ekan kerran pommiin..Myöhästyin onneks vaan tunnin verran, mutta mä oon silti ihan hitsin paljon muita jäljessä, koska alotin opintoni muutenkin myöhässä :( Oli hyvä päivä koulussa! Kävin hakemassa lukiolta mun lukiolaiskalenterin, koska kaikki muut oli saanu tollaset siellä itse tunnilla ja mullakun tota lukiota ei vielä tässä jaksossa ole. Ihanaa, että noita vielä riitti, koska toi on niin kätsy ja siellä on hyviä tarjouskuponkeja.


Nyt mä lähden Hennin luokse pakkaamaan muuttolaatikoita ja sitten valmentamaan Venusta! Kuulette myöhemmin lisää tästä muuttoaiheesta ;) Mä oon niiin innoissani!!

♥ Ninni

27.8.2011

Kiirettä pitää

Hehe tosiaan meni myöhään keskiviikkona ja mentiin siis Hennille (mun tuleva kämppis ;)) yöksi. Oltiin molemmat unohdettu laittaa herätyskello soimaan ja tarkoitus olis ollut herätä puoli yhdeksän aikaan, että varmasti ehditään kouluun. Herättiinkin sitten vasta klo 9.30 ja tuli hieman kiire laittaa kaikki valmiiksi viidessätoista minuutissa! Mietin jo, että jäisin vaan nukkumaan, mutta oli ihan PAKKO mennä kouluun.


Olikin sitten onneksi tosi rentsi päivä, kun meillä ei ollut yhdelläkään tunnilla opettajaa ja päästiin jo yhdeltä kotiin :) Koulusta siis kotiin nukkumaan. Illalla kävin vielä valmentamassa ja treenit meni hyvin epävakaasta säästä huolimatta. Treenien jälkeen kävin kotoa hakemassa tavaroita ja lähdin Hennille yöksi - mäkin kautta..Me molemmat tarvittiin vähän lohdutusruokaa tähän yksinäisyyteen :D Hyvin on mulla mennyt tällä viikolla tää vähähiilarisempi ruokavalio..


Tänään ei kumpikaan jaksettu aamulla herätä. Käytiin vaan päivällä Jyväskylän telinesalilla pomppimassa trampalla yyms. Harmi kun mulla ei tullu kameraa mukaan :( On ollut kyllä varsin hauska koti-ilta äitin kanssa. Mun alko hirveesti tehdä mieli mozzarellaa ja tomaattia ja meiltä onneks sattumalta löytykin jääkaapista mozzarellapussi, jonka viimeinen käyttöpäivä oli tänään! Huh mitä tuuria.


Nyt onkin sit aika käydä nukkumaan, koska huomenna pitäis jaksaa herätä aikasin töihin. Hyvää yötä!

♥ Ninni

26.8.2011

Bar hopping

Nyt tulee vähän myöhässä tämä postaus. Keskiviikkoiltana näin paria kaveria ja sen jälkeen Henni vielä ylipuhui mut baarikierrokselle. Mietin tositosi pitkään, että onkohan nyt ihan järkevä ajatus lähteä näin arkena, mutta ajatus "kyllähän sitä aina voi ihan vaan parille lähteä" kuitenkin vei voiton :D Eihän se sitten tietenkään jäänyt siihen pariin..


Illan tai pikemminkin yön aikana ehdittiin kiertää Matsi, Passion, Bra (kahteenkin otteeseen), Gigglin Marlin sekä Ruma. Arkena on hyvä lähteä baariin, sillä silloin mihinkään ei yleensä ole sisäänpääsymaksuja ja rahaa säästyy! Miinuspuoli on vaan sitten se seuraava päivä..:D

Henni jakoi rakkauttaan..

Keskustassa oli yllättävän paljon ihmisiä! Ainakin Ruma ja Bra olivat juhlijoiden suosiossa ja niissä mekin viihdyimme kaikista parhaiten :)

:(

Seksiä rannalla ja mustikkashotit olivat illan juttu!


ONNEKSI päätin lähteä mukaan, koska mulla ainakin oli ihan hullun kiva ilta! Huomatkaa noissa vikoissa kuvissa X-Factorin Christian, jonka kanssa Henni pilkun jälkeen lauleskeli penkillä jotain lauluja :D Ja joo tosiaan meidän piti lähteä jo kahden aikoihin kotiin nukkumaan, mutta jostain kumman syystä meillä meni pilkkuun asti, jonka jälkeen käytiin vielä hakees ruokaa ja venailtiin taksia miljoona vuotta ja lopulta päästiin nukkumaan ehkä kuuden aikoihin..

♥ Ninni

24.8.2011

Moves like jagger

Ja niinhän siinä sitten kävi, että tein koulujuttuja yömyöhään ja pääsin lopulta nukkumaan klo 3.30..Olin tosi innolla heräämässä kuudelta ja meinasinkin jäädä nukkumaan, mutta tämä biisi sai muhun puhtia ja olin koko päivän tosi hyvällä tuulella, teki mieli juosta koulun käytävillä ympyrää ja semmosta :D 


Päällä oli uudet ruskeat housut, joista mä ainakin tykkään ihan hirveesti! Vähän vaihtelua mun yleensä mustiin tai sinisiin housuihin :)


Olin koulun jälkeen lähdössä kotiin, kunnes mun mieleen tuli idea, että voisin käydä ihan huvikseen vaan tsekkaamassa keskustan Centrum kirppiksen, kun en ollut siellä vielä koskaan aiemmin käynyt. Mukaan lähti kauan kaivatut olohousut sekä harmaa villapaita.

Pinkit olohousut 2 € / Centrum (Asos)
Harmaa paita 2 € / Centrum (H&M)

Nyt oon vaan chillaillu kotona ja kuunnellu musiikkia, mistä tulikin mieleeni, että oon toteuttamassa musiikkipostausta tässä lähiaikoina! Ainakin mä toivon saavani sen valmiiksi tässä elokuun aikana :) Päivää piristi vielä lisää postilaatikon sisältö, sillä sinne oli ilmestynyt uusi Cosmopolitan! Sitä siis selailemaan nyt ;)

Ps. Mitä mieltä olisitte blogikirppiksestä? Sitä ehdotettiin nimittäin ja oon myös itse sitä miettinyt joskus :) Ja nyt kun noita vaatteita tosiaan olis myytäväks menossa!

♥ Ninni

23.8.2011

Keittopäivä

Byääh mä en päässyt tänään kouluun, koska mulla oli lääkäri ja siellä meni pitkän pitkä tovi. On ollut aikamoinen lusmu päivä..telkkaria, kokkailua, vaatekaapin läpikäyntiä ynnä muuta. Oon syönyt pelkästään keittoja mmmh :)


Kokeilin vähän erilaista meikkiä! Ei paljon poikkea mun normaalista arkimeikistä, mutta vähän paksumpi rajaus eikä kajaaleita ja luomivärejä sun muita härpäkkeitä.


Ja tästä lähti mun työni vaatekaapin inventaariosta!


"Pari" vaatekappaletta saa nyt kyllä luvan löytää uuden kodin :)


Nyt se ois alettava väsäämään referaattia huomiselle aspan tunnille..mulla menee varmaan koko yö plääh!

♥ Ninni

22.8.2011

The more you wear it, the more you love it

Mua on alkanut ärsyttään tässä elokuun aikana se, kun mun hiukset ei pysy suorina vaikka mitä tekis!! Ennen kyllä pysyivät, mutta enää ei..mistähän lie nyt sitten johtuukaan. Noh ei toi laineikas tukka silti mun päivääni pilannut, koska oli tosi mukava päivä koulussa :)


Käytiin mun luokkalaisten tytyjen kanssa koulun jälkeen keskustassa. Tsekattiin muun muassa McDönäälds, henkkamaukka, suomalainen kirjakauppa ja jc. Mun mukaan kotiin lähti housut sekä neuletakki.

H&M 19,95 €
H&M 19,95 €

Tässä vielä pari vaatetta, jotka ostin viikonlopun reissulla! Olivat niin halpoja ja kivoja päällä, etten viitsinyt jättää niitä niihin alerekkeihin pyörimään.

Halpahalli 2,50 € (9,95 €)
Halpahalli 5,00 € (29,95 €)

Oon ostanut tässä lähiaikoina niin paljon vaatteita, että kohta olis taas aika ruveta varailemaan kirpparilta pöytää! Nyt se ois kuitenkin lähettävä valmentelemaan tyttösiä, joten heipodei :)

♥ Ninni