26.8.2011

Bar hopping

Nyt tulee vähän myöhässä tämä postaus. Keskiviikkoiltana näin paria kaveria ja sen jälkeen Henni vielä ylipuhui mut baarikierrokselle. Mietin tositosi pitkään, että onkohan nyt ihan järkevä ajatus lähteä näin arkena, mutta ajatus "kyllähän sitä aina voi ihan vaan parille lähteä" kuitenkin vei voiton :D Eihän se sitten tietenkään jäänyt siihen pariin..


Illan tai pikemminkin yön aikana ehdittiin kiertää Matsi, Passion, Bra (kahteenkin otteeseen), Gigglin Marlin sekä Ruma. Arkena on hyvä lähteä baariin, sillä silloin mihinkään ei yleensä ole sisäänpääsymaksuja ja rahaa säästyy! Miinuspuoli on vaan sitten se seuraava päivä..:D

Henni jakoi rakkauttaan..

Keskustassa oli yllättävän paljon ihmisiä! Ainakin Ruma ja Bra olivat juhlijoiden suosiossa ja niissä mekin viihdyimme kaikista parhaiten :)

:(

Seksiä rannalla ja mustikkashotit olivat illan juttu!


ONNEKSI päätin lähteä mukaan, koska mulla ainakin oli ihan hullun kiva ilta! Huomatkaa noissa vikoissa kuvissa X-Factorin Christian, jonka kanssa Henni pilkun jälkeen lauleskeli penkillä jotain lauluja :D Ja joo tosiaan meidän piti lähteä jo kahden aikoihin kotiin nukkumaan, mutta jostain kumman syystä meillä meni pilkkuun asti, jonka jälkeen käytiin vielä hakees ruokaa ja venailtiin taksia miljoona vuotta ja lopulta päästiin nukkumaan ehkä kuuden aikoihin..

♥ Ninni

3 kommenttia:

Ina kirjoitti...

Aaaa niin ihanat noi shortsit, en kestä! Sulla on muutenki persoonallinen tyyli :)

Reetta kirjoitti...

mitä tossa oli tapahtunu mis oli noit kynttilöitä o: ?

Ninni kirjoitti...

Ina - Ne on kyllä kivat! vähän erilaiset. Hah kiitos paljon tytsy :)

Reetta - Siinä tapahtu se puukotus pari viikkoa sitten :s