2.8.2011

Ralli viikonloppu osa 2

Voi jesus että on ollu taas pitkä päivä! Töitä piti olla 9-18, mutta olin ripee ja pääsinkin jo puoli viideltä :) Siitä nopeasti kotiin käymään ja harkkoihin valmentelemaan. Ei noilla neljän tunnin yöunilla hirveemmin jaksa pitkää päivää painaa :( Mutta nyt siis itse asiaan eli viime lauantaihin! Tulin käymään päivästä kotona, kun olin ollut koko viime illan ja yön menossa. Muu perhe oli lähtenyt käymään serkuilla, joten mä olin yksin ja arvatkaa vaan kuolinko, kun näin ton ällötyksen katossa..Laitoin hirveät suojautumisvärmeet päälle (huppari, kollarit, villasukat, aurinkolasit, hanskat..ymsyms) ja aseet käteen ja sain kuin sainkin ton takaisin sinne minne se kuuluukin :D


Kävin suihkussa, pakkasin ja taas oli aika lähteä Lutakkoon Misan kanssa :) Tehtiin muun muassa mustikkashotteja nams!


Lähdettiin jo kymmenen maissa keskustaan kävelemään.


Suunnattiin ensimmäiseksi Gigglin Marliniin, jonne pääsimme kätevästi jonon ohi VIP-passilla :) Baari oli jo yhdentoista aikoihin melkein täynnä. Tosi ihme, sillä yleensä baarit alkavat näyttämään täydeltä vasta puolenyön jälkeen. Anna ja Erika eksyivät myös samaiseen baariin.


Jossain vaiheessa iltaa tilattiin Erikan kanssa tequilat. Yleensä mä tykkään, mut nyt ei jotenkin uponnut yhtään hyih!


Pilkun aikaan törmättiin erääseen tuttuun henkilöön nimittäin Arttu Wiskariin! Mä menin kyselemään Artulta tietääkö se mun tätiä, sillä ne on jotenkin ollut musiikin kautta tekemisissä, mutta Arttu oli niin humalassa, ettei oikein osannut vastata :D Oivoi..Seisoimme kavereideni kanssa vielä jonkin tovin ulkona ja pitkän pähkäilyn jälkeen päätin vielä lähteä jatkoille.


Varsin rankka viikonloppu. Sunnuntai menikin sitten ihan täysin puutuessa ja mua väsytti koko päivän niin julmetun paljon! Nyt pakko lähteä nukkumaan, koska taas on hirmuinen väsymys päällä ja onhan tuo kellokin jo aika paljon. Kauniita unia :)

♥ Ninni

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

en ees muistanu noita tequiloita ::D en pääse ikinä illasta ilman sitä et vetäsin ees yhtä tequilaa.. t. u know who (;

Anonyymi kirjoitti...

näytän vähä darraselta edellise päivä meikeillä mut mitä pienistä -anna;)