15.2.2012

Ystävänpäiväkakku

Näin parisen viikkoa sitten tvssä erään naisen leipovan tuollaista alla olevaa kakkua ja mä sain jonkun kauhean inspiksen, että munkin on pakko tehdä tollainen! Eilisen ystävänpäivän kunniaksi sitten päätin sen oikeasti väsätä..herre gud minä, joka en ole ikinä tehnyt yksin kakkua :D Eikun netistä ohjeet käteen ja tuumasta toimeen.


Tultiin eilen illalla harkkojen jälkeen Ennan ja Miran kanssa meille pitämään palaveria ja samalla mun oli tarkoitus leipoa toi kakku. Kävi kuitenkin niin, että palaveeraaminen vähän jäi ja kakun teko vei nyt :D Kävin vessassa vatkaamassa munat ja sokerin vaahdoksi, koska en halunnut häiritä tyttöjen ideoimista..ja itsekin tiedän kuinka ärsyttävä tuo sähkövatkaimesta lähtevä ääni on!!


Oli muuten ihan sairaan pelottavaa tehdä tota kakun sisään tulevaa vaniljakiisseliä. Maito saattaa palaa yhtäkkiä pohjaan ja samalla kun tota keittelin niin mun piti vahtia kakkuja uunissa ja tehdä toista seosta..apuva :D


Laitoin täytetyn kakun puolenyön aikoihin jääkaappiin vetäytymään ja se sai odottaa siellä aamuun asti. Mä en ehkä oo mikään maailman nopein leipuri, kun totakin piti kyhätä sellaset kolme tuntia..JA seuraava aamu alkoikin sitten heti kermavaahdon vatkauksella!

Kun leipoo itse niin tulee nää kivat bonukset mukana!

Eikä lihaskuntoilulta voinut välttyä tätä kakkua tehdessä. Marsipaanin marmorointi otti ihan älyttömän paljon käsilihaksiin!! Ja sen kauliminen vatsalihaksiin?? Oonko mä vaan huonossa kunnossa vai mitä ihmettä :D


Tää marsipaanikuoren levittäminen ja asetteleminen tohon kakun päälle oli ehkä vaikein osa koko projektissa.


Noiden ruusujen tekeminen oli ehkä kaikkein kivoin osio! Marsipaania on vieläkin vaikka kuinka jäljellä, mulla on siis loppupäivän suunnitelmat selvillä 8)


Nyt kun kakku on valmis, niin mun pitäis saada tänne muutama syöjä! Anyone? Toivon niin kovasti, että toi maistuis hyvältä ja voisin olla ylpee itestäni! Ulkokuori voi kuitenkin pettää..:D Nyt kuntosali kutsuu mua!

Ps. toivottavasti teillä oli mitä ihanin ystävänpäivä!

♥ Ninni

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan näkösen kakun sait ainakin aikaan. Oliko se hyvää? Ja noi luontaisedut leipoessa on ihan parasta. :D

Maija kirjoitti...

Oi, vähän hyvin onnistu toi kakku! Naminami:) Oliko hyvääkin?

Sara kirjoitti...

vau oikeesti tosi hieno kakku! :)

Ninni kirjoitti...

Anonyymi - Kiitos, ihan kivannäkönen siitä kyllä tuli :) Just hetki sitten maitsoin ja oli! Tiedän kyllä jo mitä teen ens kerralla erilailla ;)

Maija - Joo ainakin mun keittiötaitoihin nähden tosi hyvin!! :D Oli, mutta paranneltu versio on jo mielessä!

Sara - Kiitos Sara :)

Anonyymi kirjoitti...

Punaset farkut tihkuu kuumuutta.