22.3.2011

Cheerleading

Tähän väliin aattelin tehä postauksen, mun rakkaasta harrastuksesta eli cheerleadingistä :) En siis ite oo harrastanu enää vajaaseen vuoteen, mutta toimin edelleen valmentajana. Mun ura alkoi vuonna 2004 eli olin silloin kuudennella luokalla. Mineissä ehdin olla vain puolisen vuotta, kun tuli aika siirtyä junnuihin. Miniajoilta en löytäny kuin vain tämän yhden kauniin otoksen :D


Sit tultiinki tosiaan junnuikään ja tuolloin meidän seura oli vielä tosi pieni, joten junnujoukkueita oli vaan yksi kappale. En ees muista mikä meidän joukkueen nimi oli tuolloin...Nykyään käytetään nimeä Ellun junnut. Ilmeistä päätellen ei tainneet mennä nämä SM-karsintakisat ihan putkeen.


Vuoden 2005 lopuilla Jyväskylään perustettiin cheerleadereille ja naisten jefuille ihan oma seura; Jyväskylä Jaguars ry. Seura kasvoi ja junnujoukkueita oli jo kaksin kappalein, joten oli aika järjestää joukkuekarsinnat. Pääsin Jupiter-nimiseen joukkueeseen, jossa olenkin viettäny ehkä elämäni parhaat hetket!

SM-karsinnat vuonna 2006
SM-kisat 2007

Meillä oli tosi hyvä joukkuehenki ja treeneissä oli kivaa käydä! Saimme SM-kisoista hopeaa sekä Suomelle edustuspaikan kesällä Tanskassa järjestettyihin EM-kisoihin.

EM-joukkue 2007
EM-hopeaahan sieltä sitten tuli jipii!

EM-kisojen jälkeen mulle tuli eteen ehkä yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä! Vaihtoehtoina oli siis, että jäisin junnuihin vielä vuodeksi poikkeusluvan saaneena TAI että siirtyisin sennuihin. Mietin asiaa hirmu pitkään ja tulin tulokseen, että haluaisin siirtyä sennuihin, jotta pääsisin kehittymään enemmän. En tiedä vieläkään oliko päätös oikea. Välillä kaduttaa hirveästi, mutta toisaalta multa ois jääny monen monta juttua kokematta, jos olisin jäänyt vielä junnuihin.

May Madness 2008
SM-kisat 2008

Parin Venus kauden jälkeen siirryin Neptunukseen eli seuramme sennusekajoukkueeseen. Oli kiva päästä kokeilemaan ihan uusia juttuja, kuten paristuntteja sekä välipohjan paikkaa! Neptunuksessa oli muutenkin musta tosi kiva treenailla, kun joukkue oli tosi mukava ja valmentajat ihania :)


Harrastin vuoden Neptunuksessa, jonka jälkeen pääsin taas Venukseen. Lopetin kuitenkin keväällä 2010 henkilökohtaisten syiden vuoksi. Harrastaminen ei kuitenkaan vielä tähän loppunut, vaan edessä oli vielä pienryhmien SM-kilpailut. Nämä olivat mun ekat 5h kisat. Meillä oli ihan huippu ryhmä ja treenaaminen oli tosi kivaa eikä meillä ollut mitään tavoitetta kisoihin. Sieltä kuitenkin tuli kultainen mitali ja kaikki oli tosi yllättyneitä sekä onnellisia. Päästiin siis tätä kautta Helsingissä järjestettyihin EM-kisoihin.

EM-kisat 2010

Pahoittelen joidenkin kuvien laatua..plus nää kuvat ei välttämättä oo ihan täysin oikeessa aikajärjestyksessä, mutta suunnilleen :) Oon saanu tän lajin kautta monta hyvää ystävää ja en osaa kuvitella miten mun elämä ois voinu mennä, jos en koskaan olis tän lajin pariin löytänyt! Valmentajana oon toiminut vasta kaks vuotta. Pari kautta meidän b-junnujoukkuetta Tellusta valmentaen ja nyt vuoden vaihteessa siirryin Venukselle - iiks!

♥ Ninni

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

eikä hullun kiva postaus ninni ! :) en tiennykkää tosta yhest junnu kuvasta mis ollaan saatu noi kunniakirjat ! :o itekki tuli samalla muisteltua vanhoja aikoja :) ja oon nii samaa mieltä tosta et ois jääny kaikkee kokematta ja tutustumatta ihaniin ihmisiin jos ei ois koskaa alottanu tätä !

Enna kirjoitti...

siis ei hitto oot löytäny niin kauniin kuvan toi em-kuva!!! :DDDDDDDDd mut äääh ihania kuvia ja on kyllä ollu yhet munki elämän parhaimmista hetkistä ku oon ton harrastuksen aikoinaa alottanu ja muutenki saanu myös ihanii kavereita aiai<3

Ninni kirjoitti...

Anonyymi - Haha multa löytää täältä arkistoista vaikka mitä ;D mutta niinpä niin millastahan se elämä sit ois..

Enna - Joo löyty paljon muitaki nättejä kuvia mm. siellä alasängyssä otetut kuvat :DD niin :)

Piitsu kirjoitti...

Hei voisit joskus sendii niit mulle haluisin kovasti !:)

Ninni kirjoitti...

Piitsu - Joo tottakai :) laatu on vaan sit tietty mitä mahtavin

Anonyymi kirjoitti...

Entinen valmentaja tykkää Neptunuksen valmentajista olleesta luonnedinnasta :)

Ninni kirjoitti...

Anonyymi - haha ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kirjotatko tänä keväänä ylioppilaaks siis vai mitä? :) Onks sulla jotain jatkosuunnitelmia mihin oot menossa lukion jälkeen? :D

Ninni kirjoitti...

Anonyymi - Ei, en oo enää lukiossa, kun vaihdan ammatilliseen ens syksynä =) Teen luultavasti kaksoistutkinnon ja kirjotan ehkä ens keväänä!

Anonyymi kirjoitti...

lisää sun blogi blogilistalle pliiiis ? ^_____________^

Ninni kirjoitti...

Anonyymi - Apua miten mä sen teen ?! :D

Ninni kirjoitti...

Anonyymi - Kiitos hirveesti avusta =) säikähdin aluksi, kun olit kirjottanut niin pitkän litanian ohjeita, mutta kyllä se siitä sit luonnistu ihan hyvin :) en nyt julkassu tota sun kommenttias, koska se oli tositosi pitkä ynnä muuta! Jos joskus tarviin apua, niin miten mä voin sulta apua pyytää?

Anonyymi kirjoitti...

Huisin siistejä kuvia. Ja tykkäilen sun blogista tosi paljon, eksyin tänne nyt ekaa kertaa :) Jään seurailemaan ;)

rudegirlforlife.blogspot.com/

Ninni kirjoitti...

Silja - Kiitos paljon ja kiva, jos tykkäilet :) Sunkin blogi vaikuttaa tosi mielenkiintoselta!