15.3.2011

Glitter

Mulla ei oo ollu tänään oikee mitään tekemistä, joten ajattelin tehdä jonkin sortin meikkipostauksen tähän väliin :) Aiheena on oikeastaan silmämeikki. Näin telkkarissa tämän tyyppisen meikin ja ajattelin kokeilla sen tekoa itsekin.

IHO:

En käytä mitään ns. kunnon meikkivoidetta, vaan käytössä on tuollainen "peitepuikko" eli meikkivoidepuikko. Sitä laitan silmänalusille sekä ihon punoittaviin kohtiin. Mulla on ollut tää sama puikko käytössä jo viitisen vuotta eli ei kovin usein tarvitse uutta lähteä hankkimaan :) Hintaakaan tällä tuotteella ei ollut kuin reilut 10 euroa.


Seuraavaksi puuteri. Laitoin tänään tuota IsaDoran Perfect Loose Powderia, joka on siis irtopuuteria ja väritöntä sellaista eli tämä samainen puuteri käy siis kenen tahansa iholle. Puuteri kiinnittää meikin ja tekee ihon mattapintaiseksi :) Tuotteen oikeaa hintaa en tiedä, sillä ostin omani tukusta, mutta veikkaisin jotain 15-20 euron tienoille.


Puuterin jälkeen sipaus aurinkopuuteria. Käytin tämän päivän meikissä tuota Lumenen aurinkopuuteria, koska se on vähän arkisempi. Dermosilin meikkihelmiä käytän, jos olen lähdössä esimerkiksi joihinkin juhliin, koska siinä tulee samalla sellaista kivaa kimalletta poskipäille. En ole täysin varma, mutta eiköhän nämä kummatkin saa alle kympillä, ei siis turhan kalliita tuotteita :)


SILMÄT:

Aloitin luomiväristä. Aluksi kastetaan puhdas meikkisivellin veteen ja aletaan pyörittää sivellintä luomavärinapissa, mutta vain pienellä, tietyllä alueella! Tämän jälkeen luomiväri levitetään ihan normaalisti liikkuvalle luomelle sekä hieman alaluomelle. Käytin luomivärinä tähän hommaan tuota L'Oréalin Chrome Shinea (167 sand lame). Sitten vuoronsa saa tuo IsaDoran luomiväripaletti (35 Pearls), josta käytin tuota vaaleinta väriä. Sitä levitin kulmaluulle, jotta katse vähän avautuisi. Häivytyksiä ei tarvitse tehdä eli meikki on aika helppo tehdä :)


Sitten vuorossa ovat kulmat sekä rajaukset. Mulla on normaalisti semi tummat kulmat, joten kulmakynällä yritän saada vain vähän siistimmän näköisen vaikutelman. Joskus kulmat tahtoo vähän lähteä karkuteille päivän aikana, ne saa pysymään paikoillaan esim. hiuslakan avulla! Kulmakynänä on toiminut jo monta vuotta Rimmelin Eyebrow Pencil (Dark Brown). Nestemäinen eyeliner on yläluomilla helppokäyttöisempi kuin kajal, koska se ei mene suttuiseksi päivän aikana. Rajauksissa käytän siis H&M superhalpaa eyelineriä. Rajaukset kannattaa tehdä pienin, lyhyin vedoin!


Laitoin kajalia vähän alaluomelle. Käytän tuommoista Avonin kajalia, jossa on häivytyskumi toisessa päässä kynää. Toi häivytysjuttu on tosi kätevä! Ite oon tykänny muutenki hirveesti tuosta kajalista :) Hintaakaan ei tainnut olla kuin 5-10 euroa. Alarajausten jälkeen taivutin ripset Oriflamen ripsentaivuttimilla.


Lopuksi vielä ripsiväriä ja silmämeikki on valmis. Oon kokeillut elämäni aikana vaikka kuinka monia ripsivärejä ja tää Oriflamen Wonder Lash on ollu kyllä ehdottomasti yks parhaimmista :) Ei leviä, vaikka vähän vettä sataisikin eikä karise pois. Tuote ei myöskään sotke yläluomia niinkuin jotkut ripsivärit tuppaavat tekemään. Pysyy siis hyvin paikoillaan! Hintakaan ei kirpaise - tuotteen saa alle kympillä.


HUULET:

Joskus toisinaan saatan meikata huulet. Tänään laitoin Avonin Ultra Color Rich huulipunaa. Sävy huulipunassa on Perfect Peach. Tykkään tosta, koska se on aika luonnollinen :)


Ja näin meikki on valmis! En ehkä käyttäis tämmöstä meikkiä ihan arkimeikkinä, mut jossain juhlissa tämmönen vois mennä :)


Jos on jotain toivepostauksia, niin niitä saa sit heitellä ihan vapaasti tänne :)

♥ Ninni

8 kommenttia:

Enna kirjoitti...

vboi ninni kauneiin! ja jep oriflamen toi ripsari on parastaaa!

Ninni kirjoitti...

Enna - kiitos mussu :) Nii onki!

Anonyymi kirjoitti...

mitä tuo veteen kastaminen auttaa :) ?

Ninni kirjoitti...

Anonyymi - En yleensä harrasta tota, mutta mä veikkaan, että luomiväri pysyy paremmin paikoillaan eikä varise pois :)

Anonyymi kirjoitti...

oootpas kaunis :) hiuspostaus vois olla kiva!

Ninni kirjoitti...

Anonyymi - Kiitoksia :) Joo oon vähän ajatellukki sellasta! Minkälaista hiuspostausta ajattelit? Jotain miten pidän huolta ja millasia kampauksia pidän vai? =)

Anonyymi kirjoitti...

hullun kiva meikki tuli! ja sun silmät on vaa nii hullun kivan väriset =) -sara

Ninni kirjoitti...

sara - kiitos, musta ne on kyllä vähän tylsät :( tosta tuli kyllä ihan kivannäkönen ja toi veteen kastaminen autto pitämään ton luomivärin paikallaan hullun hyvin! kannattaa kokeilla :)