23.6.2011

Day 4 in Bulgaria

Ja taas uutta päivää pukkaa. Oltiin joka aamu tähän mennessä herätty klo 8.30 aamiaiselle ja niin siis tiistaiaamunakin. Käytiin aina aamupalalle mentäessä varaamassa itsellemme aurinkotuolit, jotta saataisiin mahdollisimman hyvät paikat. Jäätiin siis heti aamupalan jälkeen altaalle loikoilemaan ja katselemaan Maisan pellehyppyjä.


Tosiaan yksi juttu mikä oli ärsyttävää Bulgariassa oli se, ettei siellä voinut juoda kraanavettä. Tai toki sitä olisi voinut juoda, mutta se ei tietenkään kannattanut, sillä bakteerikanta oli aivan erilainen kuin Suomessa. Onneksi vesipullot eivät olleet kovinkaan hintavia (n. 50 senttiä 1,5L kai muistaakseni?!)


Tää tiistaipäiväkin oli melko pilvinen, joten aurinko ei päässy vielä tarttumaan ihoon kunnolla. Yhtäkkiä pilvet alkoivat näyttämään hirveän tummilta ja niin sade lakaisi maan! Jouduttiin juosta pisaroita karkuun. Iltapäivällä Maisa, Lotta ja minä järjesteltiin iltaa meidän huoneessa, koska oli meidän vuoro olla illan emäntiä :)


Vietettiin taas aluksi iltaa hotellihuoneessamme, kunnes tuli aika siirtyä alakertaan :) Melkein samantien kun oltiin alakertaan päästy, niin meitä tuli ahdistelemaan eräs vanha itävaltalainen herra. Jouduimme sanomaan tästä hotellin työntekijöille ja niimpä hetken kuluttua poliisit tulivat hakemaan hänet putkaan yöksi..:D


Maisa sai kivan yllätyksen eräältä baarimikolta ;) Toinen työntekijä, joka toimi siis lähettinä, toi meidän punapäälle tuommoisen paperista tehdyn ruusun. Kuin ihanaa, miksi Suomessa kukaan ei harrasta tommosta? :D


Yhtäkkiä me istuttiinkin sit jo aivan toisessa pöydässä kuin mikä oltiin alunperin vallattu. Saatiin nimittäin kutsu meidän hotellissa asustavien saksalaisten pöytään ja illasta tuli taas oikeasti mitä mahtavin! Lähdettiin näiden tyyppien kanssa hotellilta yhteen saksalaiseen baariin ja sieltä suunnattiin sitten Den Glade Vikingiin. Harmittaa ihan älyttömästi, kun ei otettu kameraa mukaan! Tältä illalta olis nimittäin tullu aivan varmasti mitä parhaimpia kuvia :D

Where is my Vin Diesel?

Koko reissun aikana me maksettiin vaan kerran itsemme baariin ja sekin vaan sen takia, ettei luotettu erääseen tyttöön. Siis kun meidän hotellilla oli sellainen nuorinainen hommissa, kai jotain bloggaushommia. Hän keräsi hotellilta mahdollisimman ison porukan kasaan ja kaikki pääsivät ilmaiseksi hänen avullaan baariin!

Ps. ihanaa vihdoin toi kuvienlataustsydeemi alkoi taas pelittää..:)

♥ Ninni

7 kommenttia:

Jenna kirjoitti...

tykkään sun blogista tosi paljon! :) ja kiva että teillä on ollu tosi hauska reissu!

Anonyymi kirjoitti...

minunnn vin diesel :((

Ina kirjoitti...

Aivan mahtava lukea naita reissupostauksia, koska itekki oon taalla reissun paalla ja nautin taalla olosta nii suuresti! Ehdottomasti se, miksei SUomessa kukaan tai ylipaataan herrasMIEHET tarjoo drinksuja tai maksa just jonnekki baariin? Taallaki on tarvinnu vaan ihan kerran maksaa ite drinksut ku ne tuodaan sulle nenan eteen ilmaseksi! :D Ja muuten mua nauratti eilen ku luin jotain edellista postaustas ja kerroit kuvailevasti lauseen ''En juo enaa ikina'' pakko sanoa et taalla yks kohtalotoveri, viela ulkomaan lammossa toi hangover ei oo maailman paras. Mut hei, mita pienista! ;)

ida kirjoitti...

sun blogi on tosi kiva, tykkään paljon! :-) ja ihania kuvia myös!

Ninni kirjoitti...

Jenna - Voi kiitoksia kovasti, hirmu kiva kuulla :)

Anonyymi - Voi Lotta ;)

Ina - Mm suomalaiset on vaan jotenkin niin hmm..en nyt saa sitä sanaa päähäni, mutta tiedät varmaan mitä haen ;D Hahah samoilla mennään, oot niin oikeessa! Kivaa lomaa sulle vielä sinne, ota kaikki ilo irti!!

ida - Jee tosi mukava kuulla, kiitos paljon :)

Anonyymi kirjoitti...

:DDDDDDDDDDD kiva toi mun ja lotun kananrellu kuva........

Ninni kirjoitti...

Anonyymi - hahah äläs nyt ;)