15.9.2011

JYSK avajaiset

Johan nyt on ollut monta iloista sadepäivää. Oli hauskoja oppitunteja, kun tehtiin ryhmätöitä plus en lentänyt yhdeltäkään tunnilta ulos jea! Koulun jälkeen mulla oli tukiopetusta atk:sta, koska aloitin opintoni myöhemmin ja olin jäljessä muita. Mua ei edes harmittanut jäädä kouluun pidemmäksi aikaa vaan jäin sinne ihan mielelläni :)


Kun kotiin sitten lopulta pääsin, niin olin aivan poikki. Mua väsytti ihan hirveästi ja silmäluomet tuntui niin vitsin raskailta..torkuinpa siinä sitten koko bussimatkan kotiin. Kun ihminen nukahtaa niin lihakset rentoutuu tai saattavat krampata ja tulee sellasia säpsähtämisiä..tänään mä säpsähtelin vaikka kuinka monta kertaa ja pudotin yhdessä vaiheessa puhelimenikin bussin lattialle. Ai että siinä tilanteessa mua hävetti sikana :D Onneksi säpsähtelin kuitenkin vaan pienesti enkä motannut vieressä istuvaa naista vahingossa kuonoon!

Tein muuten tänään koulussa hyvän teon lahjoittaessani punaiselle ristille 80 senttiä :) Lahjoitusta vastaan sai tollaisen pienen tarran!


Käytiin tossa parisen tuntia sitten äitin kanssa uuden JYSK:n avajaisissa, kun siellä oli niin hyviä tarjouksia :)


Mukaan lähti ISO peili, joka maksoi 25 euroa. Lähtöhinta oli 90 euroa!


Ostettiin myös henkareita, kun nekin niin halvalla lähtivät (2 euroa kolmen setti).


Muut jutut ostetaankin sitten syyslomalla Ikeasta :) Nyt oliskin sit aika haukata vielä vähän iltapalaa ja painua pehkuihin..hyvää yötä ihanaiset!

♥ Ninni

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mistä toi takki on?:)

Ninni kirjoitti...

Anonyymi - Se taitaa olla Veromodasta, jos oikeen muistan. Äitin takki..:D